Sakun artikkeli Sielunpeili 6/2019
Ihmiskunnan loistava tulevaisuus

Henkisen Hierarkian ja ihmiskunnan yhteinen tulevaisuus on sarjan kuudennen ja viimeisen osan teema*. Nykyaikaisten ongelmiemme syynä ovat ihmisten omat toimet ja siksi ihmisten on itse virheensä korjattava. Päätöksentekomme on liian usein vain osa-alueeseen paneutuvaa, kun huomioon tulee ottaa suuri kuva ja tekojemme kokonaisvaikutus.

Ihmisten luoma epätasapaino näkyy myös luonnon ilmiöissä. Maanjäristykset, vaikkakin osin luonnon omaa liikehdintää, ovat nykyään myös osin seurausta ihmistoiminnasta. Kivikunnan elementaalit joutuvat toimiemme edessä epätasapainoon, joka on korjattava maankuoren liikkeellä. Rajumyrskyjen syntyminen on sekin usein seurausta ihmistoiminnasta. Ilman elementaalit joutuvat nekin epätasapainoon ihmisten kuohunnasta ja lopputulos on sykloni tai tornado. Myös ihmisten keskinäiset suhteet ovat kurjat. On valtaa pitävä luokka ja sitten loput. Tuloerot ja eriarvoisuus johtavat itsetuhoisuuteen ja terrorismiin. Muiden orjuutuksen muodot ovat tänä päivänä moninaiset ja ne teot, joista päivittäin saamme aina tihentyvässä määrin lukea, ovat vain jäävuoren huippu siitä mitä toinen toisillemme teemme. Onko tämä sitä inhimillisyyttä, mitä me haluamme, vai haluammeko asiat muuttaa?

On jokaisen omin silmin nähtävissä, että ihmiskunta on astunut isolla tavalla harhaan oikealta polulta, siis siltä polulta, joka on Jumalan suunnitelma Maa-planeetalle. Ihmiskunnan on tarkoitus toimia alempien luomakuntien kaitsijoina ja auttajina. Sen sijaan kuitenkin malmia ja kaivannaisia maaperästä saadaksemme, sumeilematta tuhoamme kivikuntaa hetkeksikään pysähtymättä pohtimaan sen tietoisuutta tai kehityskulkua. Liikkumattomuus fyysisessä olomuodossa ei ole merkki elottomuudesta.

Kasvikuntaa emme arvosta sen enempää, vaan ihmiset katsovat oikeudekseen kaataa sademetsiä hehtaarien päivävauhdilla ja Monsanton kaltaiset suuryritykset valmistavat supermyrkkyjä tietämättömien käyttäjien tarpeisiin. Glyfosaatti tuhoaa kyllä tuholaishyönteisiä, mutta samalla se tekee elävästä maaperästä kuollutta ja eläinten sekä ihmisten ruoansulatuksessa se tappaa mikrobiomin.

Eläinkunta ei sekään ole säästynyt ihmiskunnan tuhovoimalta, vaan olemme valjastaneet elävät eläimet tehotuotannon koneiston osiksi ja lahtaamme valaita sekä kaikkea elävää syödäksemme sen kaiken. Tai tapamme vain makaaberina huvituksena kaiken liikkuvan. Kaiken tuhoviettimme seurauksena planeetan joet, järvet ja meret ovat kuolevia jäteastioita ja ilmaston lämpeneminen on jo vaarallisen pitkälle edistynyttä. Me olemme aidosti kuilun reunalla.

Ihmiskunta joutuu valitsemaan miten toimia. Aiommeko pelastaa kotiplaneettamme ja sillä elävät muut luomakunnat, vai tuhoammeko itsemme ja kaiken elollisen täällä? Maailmanopettaja Maitreya, joka tunnetaan kristittyjen Kristuksena, juutalaisten Messiaana ja vaikkapa buddhalaisten Viidentenä Buddhana ja jolla on kaikissa maailman suuruskonnoissa oma nimensä, on koko ihmiskunnan isoveli. Maailmanopettaja on meille kertonut, että mikäli emme valitse alkaa jakamaan planeetan resurssit oikeudenmukaisin periaattein, me tulemme tuhoutumaan kertakaikkisesti. Maitreya on kuitenkin myös kertonut, että tulemme valitsemaan oikein ja vaikkakin tuo valinta tapahtuu aivan viime hetkellä, me tulemme valitsemaan pelastumisen ja me tulemme korjaamaan kaiken tuhoamamme tulevina vuosikymmeninä ja –satoina.


Blavatsky eräiden Mestareiden seurassa

Henkinen Hierarkia, jonka johtohahmo Maailmanopettaja Maitreya on, on myös ihmiskunnan tulevan kehityksen kannalta merkityksellinen siksi, että tulemme Hierarkian Mestareilta saamaan apua ja opastusta, kun sitä haluamme. Kun tervehtymisprosessi alkaa, se tulee olemaan hyvin vaikeata koska olemme autuaan tietämättömiä, miten ongelmamme korjata. Vaikeata myös siksi, että ihmiskunta on mielipiteissään lähes täydellisen jakautunut kahteen tasasuurehkoon leiriin. Vanhoilliset eivät halua minkään muuttuvan koska eivät näe ongelmia todellisina. Progressiiviset taas eivät ymmärrä miksi muutostarvetta ei nähdä ja miksi muutoksiin ei ryhdytty jo kauan sitten. Jakautumisen taustalla on Jumalan rakkauden voima, joka vahvistaa taipumuksiamme, ja joka tunnetaan nimellä Erottelun miekka. Raamatustakin tutulla tavalla se asettaa veljen veljeä vasten ja pakottaa meidät jokaisen valitsemaan puolemme tässä kriittisessä ajankohdassa. Jumalan Rakkaus siis neutraalilla tavallaan vahvistaa hyvää ja pahaa, ja siten erot tulevat selkeiksi. Päätöksenteon vaikeus tänä päivänä on osoitus Erottelun miekan voimasta tarkentaa jakolinjat.

Korjaamisprosessin vaikeus helpottuu hieman sillä tavalla, että Henkinen Hierarkia tulee tulemaan julkisuuteen ja noin tusina Mestaria tulee olemaan “julkisuuden henkilöitä” tulevina aikoina. Planeettamme kehityksen kannalta tarkasteltuna täydelliseltä vaikuttavat Mestarit tulevat olemaan esimerkkejämme ja oppaitamme. Mestareiden viisaus yhdistettynä vaatimattomuuteen tulee olemaan ihmisille oiva esimerkki siitä mihin kehitys meidät aikanaan vie. Mestareiden esimerkki tulee siis olemaan myös kannustava tekijä ihmiskunnan pyrkiä kehittymään henkisinä yksilöinä. Toisaalta Mestareiden opastamana tulemme luomaan henkisen kehityksen koululaitoksen.

Henkinen kehitys onkin ihmiselämän keskiössä ja tarkemmin sanottuna tietoisuuden kehittäminen, kuten sarjassa jo aiemmin on kerrottu. Kun ihminen kehittyy tietoisuudessaan, hän saavuttaa elämässään myös viisi planetaarista vihkimystä. On mielenkiintoista pohtia kehittyneisyyttä juuri vihkimysten kautta sillä brittiläinen Benjamin Creme sai omalta Mestariltaan tiedon osasta ihmiskunnan suurnimistä ja heidän kehitysasteestaan heidän kuollessa. Tiedämmekin, että Jean Sibelius ja Alvar Aalto olivat molemmat ensimmäisen, mutteivät vielä toisen vihkimyksen saavuttaneita. Suurtieteilijä ja -taiteilija Leonardo da Vinci oli neljännen vihkimyksen saavuttanut suurmies. Tiedämme myös, että Jeesus saavutti oman neljännen vihkimyksensä ristillä. Jeesuksesta tuli seuraavan elämänsä, Apollonius Tyanalaisen elämän, aikana Mestari. Mestarit ovat viidennen vihkimyksen saavuttaneina täydellistyneitä. Raamatussa Hierarkian Mestareihin viitataan nimellä Jumalan pojat.

Ihmisluontoon kuuluu aspiraatio, pyrkiminen eteenpäin. Me kehitymme juuri tuon pyrkimisen seurauksena. Mutta me saamme myös vaikutteita maailmankaikkeudesta, josta aurinkokuntaamme ja siten myös Maa-planeetalle virtaa seitsemän säteen energiat, jotka muokkaavat aina kulloistakin aikaa omanlaisekseen, riippuen siitä mikä sädekombinaatio milloinkin vaikuttaa ja missä määrin. Teknistynyt nykyaika vaikkapa on seurausta viidennen säteen, eli tieteen ja konkreettisen tiedon säteen vaikutuksesta alkaen vuodesta 1775. Idealismin ja uskontojen kuudes säde on puolestaan leimallistanut koko kristillisen opin leviämisen aikaa ja se on alkanut vaimentua vuodesta 1625 alkaen ja nyt alkavan Vesimiehen aikakauden säde on jo voimistuva seitsemäs, jonka tehtävänä on suhteuttaa toisiinsa elämä ja muoto sekä sisäinen ja ulkoinen. Synteesi onkin Vesimiehen ajalle tunnusomaista siinä missä individualismi oli Kalojen ajalle tunnusomaista. Olemme oppineet yksilöllisyyttä, ja nyt tarve on oppia toimimaan ryhmän hyväksi.

Sarjan aiemmissa osissa kerrotulla tavalla ihmiskunnan kehityskulku tulee lähitulevaisuudessa saavuttamaan saranapisteensä Julkitulon päivän tapahtumien myötä. Kun Hierarkian Mestarit tuon tapahtuman seurauksena tulevat astumaan julkisesti ihmiskunnan pariin, on ymmärrettävissä, miten tuo seikka tulee positiivisesti vaikuttamaan kehityskulkumme nopeuteen. Ne asiat, joihin meidän on ensiksi puututtava ovat ihmisten nälkä globaalisti, luonnon surkea tila, universaali oikeus kotiin ja koulutukseen ja planeetan tuotoksen jakaminen kaikkien kesken. Kun jakaminen talousjärjestelmiemme pohjana viimein toteutuu, toteutuu myös luottamuspohjan syntyminen eri ihmisryhmien kesken ja siitä seuraa kestävä rauha ja mahdollisuus Raamatun tuhatvuotisen valtakunnan toteutua.

Se aika, joka ihmiskunnalla on edessään, tulee Maailmanopettaja Maitreyan lupauksen mukaan olemaan taianomainen ajanjakso, jossa tasapainon lain seurauksena tulemme kokemaan hyvää samassa määrin kuin nyt koemme vaikeuksia. Ihmiskunnan tehtävä on enää valita haluamansa tulevaisuus. Jakamisen periaate tuo hyvinvoinnin, nykymenon jatkaminen tuo tuhon. Valinta ei liene vaikea!

*Saku kirjoitti Sielunpeili-lehden 2019 vuoden jokaiseen numeroon artikkelin, jotka avasivat ihmisen henkistä todellisuutta. Tämä kuudes osa julkaistiin vuoden viimeisessä numerossa.

Mestarin sanoin artikkeli joulukuulta 2016

Aina ajoittain, vastauksena ihmisten tarpeisiin, avataan se ovi, joka erottaa Hierarkian ihmiskunnasta, ja enemmässä tai vähemmässä määrin tietyt opetukset ja tiedot julkistetaan avuksi heille, jotka voivat niistä hyötyä. Nyt on sellainen aika. Heille, joiden “silmät näkevät ja korvat kuulevat”, nämä artikkelit muodostavat yhden tavan, jolla uutta informaatiota voidaan jakaa tänä aikana. Näin ikiaikaiset totuudet muistetaan ja uutta valoa kohdennetaan niihin ajattomiin arvoihin, jotka ovat ihmisevoluution perustana.

Minun pyrkimykseni vuosien varrella on ollut esittää tämän lehden lukijoille kuva tulevasta elämästä, synnyttää iloinen ja positiivinen asennoituminen tuohon tulevaisuuteen ja varustaa lukijat tiedon työkaluilla, jotta he voisivat oikealla tavalla käsitellä ongelmia, jotka päivittäin nousevat esille. Omasta kokemuksen ja näkemyksen näköalapaikastani käsin olen pyrkinyt toimimaan tarkkailijana ja suojelijana, sekä varoittamaan tulevista vaaroista ja mahdollistamaan sen, että sinä lukijani, rohkeudella ja vakaumuksella kykenisit palvelemaan Suunnitelmaa.

Monille tämä on ollut tehtävä, jota ei ole suoritettu turhaan sillä monet ovat löytäneet sanoistani niin inspiraatiota kuin johdatustakin. Monet odottavat innokkaina heidän kuukausittaista annostaan totuudesta. Toiset lukevat rauhassa, etäisin katsein sekä vieläkin etäisemmin mielin ja sydämin, samalla kun toiset ovat hämmentyneitä, eivätkä tiedä mitä ajatella.

Viimeaikaisissa artikkeleissani olen keskittynyt Maitreyan ja Meidän, Hänen Opetuslastensa paluuseen. Tämä on aikamme keskeinen tapahtuma, ilman vertaistaan lukemattomiin vuosituhansiin. Olemme nyt saavuttamassa tämän prosessin huipun. Maitreya ilmestyy nyt tiuhaan tahtiin useille sadoille ihmisille, viestittääkseen heille läsnäolostaan ja kirvoittaakseen heidän apunsa. Pian nämä ilmenemiset tulevat kantautumaan median korviin ja tutkimustyö alkaa. Nuo tutkimukset tulevat paljastamaan hämmästyttävän miehen läsnäolon – miehen, joka omaa epätavallisia kykyjä, ja joka esittää epätavallisia ratkaisuja ihmisten ongelmiin ja tarpeisiin.

Olemme uuden aikakauden kynnyksellä. Suurin osa ihmisistä pystyy tänä päivänä aistimaan ne muutoksen tuulet, jotka ravistelevat maailmaa, ja jotka toimivat osoittimina uudelle ajalle. Keskellä kaaosta sekä keskellä vanhojen itsestäänselvyyksien ja muotojen murtumista, voidaan aistia sellainen uusi maailma, joka odottaa syntymistään. Se on parempi maailma ja turvallisempi, tervejärkisempi sekä reilumpi maailma.

Minun tehtäväni on ollut pitää näkyvillänne näitä suunnitelmia ja tätä toivoa, sekä inspiroida teitä yhteistyöhön ja aktiiviseen palvelustyöhön, ja ohjata teidän askelianne silloin kun ne olisivat saattaneet horjua. Tehtäväni on ollut herättää teissä se oivallus, että ette ole osattomia ettekä yksin.

Olen iloinen voidessani olla palveluksessanne tällä tavoin ja toivotan tervetulleeksi tilaisuuden keventää taakkaanne ja osoittaa teille kultaisen lupauksen tulevasta.